Artikkelit osassa 4

Besora

Mark. 1:15: ”ja sanoi: 'Aika on täyttynyt, ja Elohim’in kuningaskunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi’.”

Besora, ilosanoma, evankeliumiksi kutsuttu, kuuluu taivasten kuningaskunnan yhteyteen.

Myöskään oikeaa parannuksen tekoa ei ole olemassa, ilman että se liittyy taivasten kuningaskuntaan.

On mahdotonta yrittää erottaa parannusta tai besoraa taivasten kuningaskunnasta: ”Mutta Hän sanoi heille: ’Minun tulee muillekin kaupungeille julistaa Elohim’in kuningaskunnan besoraa, sillä sitä varten minä olen lähetetty (Luuk. 4:43)’.”

Ja: ”Ja sen jälkeen Hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja saarnasi ja julisti Elohim’in kuningaskunnan besoraa; ja ne kaksitoista olivat Hänen kanssansa (Luuk. 8:1).” Huomaat, että besora on annettu taivasten kuningaskunnan sisäpuolelle! Hyvää sanomaa ei ole taivasten kuningaskunnan ulkopuolella! Besora on siis julistusta taivasten kuningaskunnasta (Ap.t. 8:12).

Portista sisälle

Miten siis kukaan voi julistaa taivasten kuningaskunnan besora’a, ellei itse ole taivasten kuningaskunnan sisäpuolella? Shaul kirjoittaa: ”Meidän besora tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella - niin kuin tiedätte, millaisia me olimme teidän keskuudessanne, teidän tähtenne - ja teistä tuli meidän seuraajiamme ja Adonain, kun suuressa ahdingossa otitte sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä, niin että te olette tulleet esikuviksi kaikille uskoville Makedoniassa ja Akaiassa (1 Tess. 1:5-7)." Besoraan kuuluvat siis nämä: pyhät kirjoitukset, voima, Pyhän Hengen hallinta ja suuri uskon varmuus!

Taivasten kuningaskunnan teologia ei auta sinua, jos et käy sisälle ahtaasta portista. Jos olet kansoista kääntynyt uskova, tule osalliseksi taivasten kuningaskunnan besorasta ja sen jälkeisetä opetuksesta (Kol. 1:12)! Sinulle, joka vain teoretisoit, Jeshua sanoo: ”Et ole kaukana Elohim’in kuningaskunnasta (Luuk. 9:11).” Jos joku väittää muuta, kuin mitä kirjoitan totuuden suuntaisesti, hänellä on toinen, väärä besora/evankeliumi, josta Shaul sanoo: ”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niin kuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu (Gal. 1:6-9 -> 2 Kor. 11:4).”

Jotkut nykyajan kiihkomieliset kristityt ovat jo ehtineen julistaa, että heidän valtakuntansa evankeliumi on kohta viety kaikille kansoille, ja heidän mukaansa sen jälkeen "Jeesus" tulee. Rabbi Jeshua ei ota vakavasti sellaisia puheita. Hän vie taivasten kuningaskunnan heprealaisen besora’n kaikille kansoille ja vasta sitten tulee loppu (Matt. 24:14 -> Ilm. 14:6).

Korvike

On vapauttavaa tietää, ettei ole olemassa nykyajan kristillistä tai muutakaan hyvää sanomaa, vaan on olemassa ainoastaan taivasten kuningaskunnan sisäpuolelle kätketty besora, jota tulee julistaa. Tämä besora ilmestyy Elohim’in Hengen voimassa (Matt. 12:28, Luuk. 9:1-2,6, Ap.t. 19:8-12, Room. 15:17-19 ja 1 Kor. 4:20). Sama voimallinen besora annettiin taivasten kuningaskunnan heprealaiselle kansalle, jolloin he sanoivat: ”Meidän besora”, ja muille kansoille, jolloin he sanoivat: ”Olemme osallisia besorasta (Galat. 2:7)”.

Nykyajan kristillisen valtakunnan evankeliumi on korvike, joka ei kelpaa Rabbi Jeshualle! Jeshua puhui taivasten kuningaskunnasta ennen savisilmin näkymättömän taivasten kuningaskunnan saapumista (Luuk. 9:11), mutta jatkoi tehtäväänsä edelleen, kun liittojen aika astui voimaan. Heti Hänen kuolemansa jälkeisenä hetkenä jaettiin perintö (Hepr. 9:17). Ylösnousemuksensa jälkeen Hän ilmestyi 40 päivän aikana ja julisti edelleen Elohim’in kuningaskuntaa (Ap.t. 1:3). Mitään taivasten kuningaskunnan besora’n korvaavaa sanomaa ei ole olemassa!

Nykyajan kristillinen nykyevankeliumi sisältää liian paljon kirottuja aineksia, joten Pyhä Henki voi käyttää sitä aivan olemattoman vähän. Taivasten kuningaskunnan besoraa ei ole siis viety eteenpäin lähes 2000 vuoteen, mutta viimeisinä aikoina Rabbi Jeshua valitsee sen viemiseksi eteenpäin sopivat aseet, kuten olen Joosefista kirjoittanut (Ap.t. 9:15)!

Nykyajan kristillistä evankeliumia ei ollut olemassakaan, kun Korneliuksen perhekunta otti vastaan taivasten kuningaskunnan besora’n (Ap.t. 10:36 -> 15:7). Nykyajan kristillinen valtakunta myöhästyi apajilta! Kun taivasten kuningaskunnan besora tuotiin ensimmäistä kertaa Euroopan mantereelle (Ap.t. 16:10), jälleen nykyajan kristillinen valtakunta myöhästyi lavastamalla varastamansa evankeliumin kanssa!

Ensimmäisenä taivasten kuningaskunnan Kuningas astui voitollisen besora’nsa kanssa eurooppalaiselle maaperälle! Kun nykyajan kristillinen valtakunta alkoi julistaa luopumusta, sen hirveät seuraukset ovat tänään nähtävissä, Euroopan haukkoessa henkeään viimeisillä nykyajan kristillisillä uskonnollisilla lihaksillaan!

Verkko

Kirjoitin taivasten kuningaskunnan ensimmäisen osan alussa taivasten kuningaskunnan verkosta. Tiesitkö, ettei taivasten kuningaskunnan ulkopuolella ole minkäänlaista tehokalastusta? On vain vanhoja kalajuttuja, tiedättehän ne, mutta ei niillä saa kalaa. Pietari ja Andreas heittivät verkkoa järveen, ennen kuin heidät kutsuttiin taivasten kuningaskuntaan (Matt. 4:18). He olivat tehneet turhaa työtä, niin kuin tapahtunut jo pitkään länsimaisessa nykyajan kristikunnassa.

Onko kalastajan työ heittää verkkoa järveen ja vetää se aina tyhjänä maihin? Eivät kalastajan unelmat ja haaveet auta, jos hän ei pidä kiinni pyhistä kirjoituksista. Jaakob ja Johannes laittoivat verkkojaan kuntoon ennen kuin heidät kutsuttiin taivasten kuningaskuntaan (Matt. 4:21). Ainako nykyajan kristikunta huuhtelee ja ompelee verkkojaan, vaikka tulisi kalastaa? Kummankaan ”venekunnan” kalastushommat eivät ollenkaan sujuneet, mutta kun he saivat taivasten kuningaskunnan Kuninkaan kalastusohjeet, kalaa tuli iso saalis (Luuk. 5:4-7)!

Rabbi Jeshua tahtoo, että verkkoja vedetään taivasten kuningaskunnan sisäpuolelle eikä muutamia sinttejä nykyajan kristilliseen valtakuntaan. Jos kaloja vedetään väärään valtakuntaan, se on kalojen varastamista Elohim’ilta.

Totuus

Jeshua käski lähettiläitänsä: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa ’besora’ kaikille luoduille (Mark. 16:15 -> 2 Kor. 10:14-16 -> Kol. 1:23).” Muunlaisen "korvausevankeliumin" julistamiseen ei ole annettu lupaa tai käskyä.

On julistettava taivasten kuningaskunnan besora’a, josta jo Mooseksesta asti ovat profeetat puhuneet (Room. 10:15-21).

Jeshua vahvisti taivasten kuningaskunnan besora’n totuuden pohjan heprealaisen huoneen pylväille (Gal. 2:9), kun Mooses ja Elia ilmestyivät (Matt. 17:1-8, Mark. 9:1-8 ja Luuk. 9:27-36). Eikä siinä kaikki, vaan Isä osoitti kolmelle lapselleen, Kuka on taivasten kuningaskunnan Kuningas, jota tulee seurata, sanoen: ”Tämä on Minun Poikani, se valittu, kuulkaa Häntä (Luuk. 9:35)".

Maanpäällisestä savisilmin näkymättömästä taivasten kuningaskunnasta on yhteys taivaallisiin!

Tämä on taivasten kuningaskunnan besora ja opetus, joka on annettu Jeshuaan uskovalle heprealaiselle huoneelle (1 Tess. 2:4), jolla on tehoa kuolemankin yli (1 Piet. 4:6)!

Shaul (Paavali), joka on jostakin syystä nykyajan kristittyjen suosikki, julisti kuningaskunnan besora’a (Ap.t. 20:24-25 -> Room. 1:1 -> 2 Tim. 1:10-11 -> 1:15-16). Hän korosti heprealaisen kansan omistusoikeutta besora’an, kirjoittamalla usein ”minun tai meidän” besora (Room. 2:16, 16:25, 1 Tess. 1:4, 2:4, 2 Tess. 2:14, 1 Tim. 1:11 ja 2 Tim. 2:8), jolla hän tarkoitti Jeshuaa uskovaa taivasten kuningaskunnan heprealaista huonetta. Älä siis tule, nykyajan kristitty, besora’n viholliseksi, niin kuin tulivat uskonnolliset juutalaiset (Room. 11:28), jotka luulivat, että heiltä pyritään ryöstämään taivasten kuningaskunnan hengelliset aarteet, vaikka taivasten kuningaskunta oli jo heiltä otettu pois, niin kuin Jeshua oli sen heille sanonut (Matt. 21:43)!

Nykyajan kristitty, näe totuus ja ymmärrä, että sinulla ei ole taivasten kuningaskunnan perintöä koskaan ollutkaan, joten et voi edes sitä vaatia itsellesi. Uskonnollisilla juutalaisilla on sentään ollut jonkinlainen oikeus ”vaatia", koska taivasten kuningaskunnan perintöä koskevat lupaukset ovat olleet heidän silmiensä edessä Tanakhin historian aikana, vaikka he tyrivätkin oikeuden niihin. Nykyajan kristityillä ei ole taivasten kuningaskunnan hengellisen perinnön vaatimiseen mitään oikeutta!

Ainoa alue, missä ei saa julistaa taivasten kuningaskunnan besora’a, on paikkakunta, jossa se on jo julistettu (Room. 15:20). Tämä siksi, ettei tehtäisi turhaa työtä, niin että taivasten kuningaskunnan hyvä sanoma nopeasti leviäisi kansakuntiin. Varhainen liittojen ajan seurakunta ei tuhlannut aikaa viivyttelemiseen, vaan teki hengellistä työtä säälimättömän innokkaasti, tehokkaasti ja armottomasti vihollisen viivyttelyä vastaan (Efes. 6:15).

Jeshuaan uskova heprealainen opetuslapsi, ja sinä, joka olet kansojen taivasten kuningaskunnan opetuslapsi, taistelkaa taivasten kuningaskunnan besoran uskon puolesta loppuun asti (Filip. 1:27b). Ahkeroi taivasten kuningaskunnan besoran työssä (Filip. 2:22 4:3 -> Kol. 4:11)!

Palkka

Taivasten kuningaskunnan työntekijöiden tilikin on turvattu: ”Samoin myös Adonai on säätänyt, että besoran julistajain tulee saada besorasta elatuksensa (1 Kor. 9:14).” Rabbi Jeshua on säätänyt, että vain taivasten kuningaskunnan besoraa saarnaavilla on oikeus saada taivasten kuningaskunnan seurakunnalta taloudellinen kannatus. Palkka maksetaan uskonvaraisesti. Palkan maksaminen on Elohimin armoa. Nykyajan kristillisen "evankeliumin" saarnaajille ei ole tätä oikeutta koskaan annettu, koska he palvelevat saatanan vallan alaista uskonnollista järjestelmää. He saavat palkkansa sieltä. Taivasten kuningaskunnan ulkopuolella ei makseta besoran saarnaamisesta palkkaa (1 Kor. 9:18). 

Elohim’in antama palkka on taivasten kuningaskunnan oikeaa rahaa, eikä nykyajan kristillisen valtakunnan väärää rahaa (Luuk. 16:4-8). Rabbi Jeshua huolehtii vain kuningaskunnan besoran saarnaajista, koska heille Hän on työnantaja (Matt. 6:33)! Eiväthän nykyajan kristityt saarnaajat heprealaista Rabbi Jeshuaa mihinkään tarvitsekaan, koska heillä on jo työnantajana nykyajan kristitty "jeesus", joka muka palkitsee ne, jotka taivasten kuningaskunnan tulemista jarruttavat. Kukahan lie on tämä ”jeesus" (2 Kor. 11:4)? En tunne tätä" jeesusta" sen teologian perusteella, mitä kristillinen valtakunta hänestä opettaa.

Mikään ei miellytä niin paljon vihollista kuin tyytyväiset nykyajan kristityt. Niin kauan kuin saatana kykenee pitämään heidät tyytyväisinä, on se voittanut aikaa Adonain tahdon täyttymisen vastaisessa taistelussa. Koska vihollinen on nykyajan kristillisen valtakunnan perustaja, tottahan toki se myös huolehtii koiranpalkan maksusta ja kaikesta muusta ulkonaisesta hyvinvoinnista, kunnes tuli kuluttaa kaiken! Kuka onkaan säntillisempi maksaja kuin vihollinen, joka tietää koko ajan, että jokainen viivytelty päivä säästää sitä iankaikkiselta kärsimykseltä!

Sijoitus

Älä kannata taloudellisesti nykyajan kristillistä valtakuntaa, joka on tukehtumassa omaan oksennukseensa! Sijoita rahat taivaallisiin, eli taivasten kuningaskuntaan, niin saat kulumattomat kukkarot, niin kuin olen aikaisemmin opettanut! Adonain sana lupaa kaikille niille, jotka käyvät taivasten kuningaskunnan ahtaan portin läpi, monin verroin enemmän kaikkea omaisuutta, josta he ovat saaneet luopua taivasten kuningaskunnan tähden, koska kaikki omaisuus on yhteistä (Mark. 10:29-30, Luuk. 18:29-30 -> Ap.t. 2:44 ja 4:32)!

Ymmärrän kyllä, että viimeisinä aikoina taivasten kuningaskunnan viljan korjaajien palkka huutaa (Jaak. 5:4), mutta kyllä Jeshua omansa tuntee. Rabbi Jeshua kuulee vähävaraisten huudot ja valitukset (2 Moos. 3:7-8)!

Tule ahtaalle portille, ja luovuta koko elämäsi Hänelle, niin ettei sinulle itsellesi jää yhtään mitään! Tee koko elämäsi suuruinen lahjoitus Hänelle, joka taivasten kuningaskuntaa hallitsee! Silloin et menetä mitään, vaan säästät sen taivaallisiin. Saat mahdollisuuden vielä ”voittaa” tässä ajassa satakertaisesti, ja samalla lisäät taivaallisiin sijoituksellasi saadut ruhtinaalliset korot!

Varat tulevat kaikilta niiltä ylhäältä syntyneiltä uskovilta opetuslapsilta, jotka käyvät ahtaasta portista sisälle taivasten kuningaskuntaan (2 Kor. 6:10b). Kun ihmisiä on tullut runsaasti taivasten kuningaskuntaan, on pienin kerroin kaikelle luovutetulle omaisuudelle satakertainen (Mark. 10:29-30).

Esimerkki: Kun taivasten kuningaskuntaan tulee sisälle 100 uskovaa opetuslasta, joilla kullakin on omakotitalo, silloin heidän jälkeensä tulleella talottomalla opetuslapsella on 100 omakotitaloa, ja jokaisella yhden omakotitalon omistajalla on nimellisesti omistamansa talon lisäksi 99 taloa lisää.

Koska taivasten kuningaskunnan Rabbi Jeshua omistaa kaiken kuningaskuntansa omaisuuden, valvoo Pyhä Henki omaisuuden myymistä ja jakamista, tai tarpeen mukaan sen asettamista opetuslasten yhteiseen käyttöön. Ei ole syytä siirtää omistusoikeuksia opetuslapselta toiselle, vaan omistusoikeus pysyköön kullakin erikseen, jolloin kullakin opetuslapsella on nimellisesti taivasten kuningaskunnan yhteistä omaisuutta hallinnassaan.

Olen taivaan kuningaskunnan ”pankkitoiminnasta” sinulle jo tarkasti kirjoittanut, niin kuin Rabbi Jeshua on puhunut, joten ei ole tarpeen kirjoittaa siitä enempää (2 Kor. 9:13).

Tiesitkö, että maan päällä olevan taivasten kuningaskunnan raha-asioiden paras Sijoitusneuvoja on taivaallisissa? Etkö tiennyt, että maanpäällisen kuningaskunnan ”pankkitoiminta” on yhteydessä taivaallisen ”keskuspankin” kanssa?

Olisi jo aika käynnistää kannattavin ”pankkitoiminta”!